Kirjoitan nyt näköjään joka päivä mutta kun asiaa tuntuu riittävän.

Mietin illalla sitä miten suhtaudun arkipäivässä omaan lihavuuteeni. En häpeä itseäni liikkuessani ihmisten ilmoilla, mikä johtunee vaatevalinnoista, tai siitä että ainakin luulen valinneeni vaatteet joihin saan itseni peitettyä. Oikeasti joskus valokuvista huomaan: miten ihmeessä minulla on päällä vaatteet jotka ennemminkin lisäävät kiloja kuin piilottavat niitä? Lisäksi ostin viime kesänä takin, joka on minusta maailman ihanin takki, se on normaalivaateosastolta kokoa XL, ja liian pieni. Vetoketju menee kiinni juuri ja juuri, niin että jenkkakahvat pullottaa ja takin hienouskin tietysti katoaa. Mutta halusin sen. Nyt se tuskin edes menee päälle kun viime kesänkin jälkeen on tullut 10kg lisää. Mutta ehkä ensi kesänä? Se on oikeasti niin hieno takki, että sitten kun se on sopusuhtaisen näkönen päälläni, laitan kuvan siitä tänne!

Joskus naisporukassa (esim. töissä) tulee vaivaantunut olo: normaalipainoiset tai lievästi ylipainoiset, jotka haluavat vähän hoikistua, alkavat jakaa laihdutusvinkkejä tai valittaa siitä etteivät onnistu ja murehtivat lihomistaan. Ymmärrän että heillä on todellinen huoli, ja toisaalta on vain normaalia sosiaalisuutta valittaa vähän joka asiasta - mutta kyllä minä aina odotan että kyseinen keskustelu jo päättyisi. "Minulle on tullut kilo vuodessa neljän vuoden ajan!", joku sanoo. Mitäpä jos minä sanoisin, että minulle on tullut 40kg muutamassa vuodessa? Varmasti pöytäkeskustelu vaimenisi.

Teen paljastuksen: en ole koskaan valmistanut keittoruokaa. Enkä oikeastaan edes osaa, mutta tänään päätin että ainakin kerran viikossa on oltava keittopäivä. Keitto on hyvää joten on syytä opetella sen valmistus. Tänään sitten teen, saapa nähdä miten onnistun!