Iiks...jumittaa jumittaa. Olemme perustamassa Tampereelle "laihduttajien tukiryhmää", onko ketään kiinnostuneita? Tarkoitus olisi liikkua ja jakaa vinkkejä laihdutukseen liittyen. Laita viestinä vaikka mailiosoitteesi... meitä on tällä hetkellä 2 naista. Iällä tai muulla ei väliä. Ideoidaan "toimintaa" sitten yhdessä...vapaamuotoista tietenkin!

Voin kertoa että olen todellisessa jumitustilassa. Tiedän että motivaatiota pitäisi olla ja kai sitä onkin jossain, mutta piilossa syvällä minussa. Miten ihmeessä löydän sen motivaation taas? Sen verran pystyn hallitsemaan syömistä, etten ole päästänyt tilannetta repsahtamaan käsistä herkuttelemalla liikoja. Pidän huolta etteivät kilot lisäänny, mutta eivät ne vähenekään. Liikunta on täysin jäänyt nyt kun paluu työ- ja opiskeluelämään on taas tässä. Ei tunnu riittävän aikaa, vai pitäisikö herätä aamulla neljältä lenkille? Ruoan laatu on kyllä aiempaa parempi, mutta enää en ylläpidäkään sitä yli 140 kilon painoa. Tosin onhan se sanomattakin selvää, että kyllä tämän 125 kilon massaakin ylläpitääkseen täytyy aika paljon ruokaa syödä.

Virheellisesti ajattelen edelleen mm. että itsetehty ruoka ei lihota. Jos ruoan eteen on joutunut näkemään vaivaa, katoavat kalorit taivaan tuuliin. Ja pah...

Jo aiemminkin mainittu vauvakuume vaivaa kovasti. Toivonkin että joskus, ihannepainoni saavutettuani, voisin muuttaa tämän raskausblogiksi, heh :) En missään nimessä haluaisi näin tukevassa kunnossa tulla raskaaksi (jos liikaestrogeenin ehkäisevästä vaikutuksesta johtuen voisinkaan). En silti saa kunnon otetta laihduttamiseen. Tämä raskautumisasia voisi toimia parhaana mahdollisena motivaattorina mutta näköjään rakastan silti tätä pulleaa, liikkumatonta elämää enemmän. Vaikka muistan kuinka hyvältä keväälläkin tuntui, kun liikuin ahkerasti. Sorrun tällä hetkellä jopa siihen "ensi viikolla aloitan ahkeran liikunnan" -ajatteluun. *punastus*

Masentavaa, myönnän. Plus syksy ja kaikki.

Mutta vielä minä täältä nousen! :) Ylä- ja alamäet kai kuuluvat laihdutukseen. Ja elämään muutenkin, heh :)

Viikko on mennyt ja paino on ihan samassa vaikka tarkoitus oli karkottaa ainakin kilo, edes nesteitä. Syömisissä ei ole ollut mitään säännöllisyyttä, toisin kuin lomalla sentään. Pahin virhehän on olla syömättä (kiireessä) jonnekin alkuiltaan (esimerkiksi viiteen). Sitten kyllä mahaan mahtuisi vaikka hevonen.

Täytyy kyllä myöntää että liikuntaakaan en ole ehtinyt harrastaa, paluu töihin ja opinnoille on vienyt kaikki mehut. Uusi yritys alkakoon :) Uusi viikko lähtee aina puhtaalta pöydältä, se on kiva.

Näin sitä sitten ollaan palattu Suomeen, arkeen, syksyyn, laihduttamaan. Onkohan blogillani enää lukijoita, vai luuliko kaikki että olen kadonnut ikiajoiksi?

Loppukesä meni vähän eri lailla kuin olin suunnitellut. Loukkasin käteni sen verran pahasti että varsinaista lomaa edelsi pitkähkö sairasloma. Se oli kurjaa, tottakai - mutta toisaalta: vaikka käsi olisi tehnyt työnteosta mahdotonta, se ei estänyt kesästä nauttimista. Joten nautin. Nyt käsi alkaa olla taas elävien kirjoissa, maanantaina pitäisi kokeilla työntekoa.

Laihdutusurakka on ollut kesän ajan telakalla. Itse asiassa meni kolme viikkoa etten käynyt vaa'alla ollenkaan. Sitten kävin ja huomasin painon olevan tismalleen sama kuin ennen kesää. 125,1kg. (Ensin pohdin onko vaaka rikki, mutta mies meni kokeilemaan onneaan ja hänen kohdallaan digitaalinäytön lukema laskeutui hienosti kaksinumeroiseksi.) Tajusin että olen kuitenkin onnistunut tänä vuonna laihtumaan miltei 20kg eikä kesällä edes tullut yhtään takaisin. Olin siis vakuuttunut että kesällä koko homma menisi "läskiksi", mutta joitakin elintapamuutoksia on ilmeisesti tullut jäädäkseen.

Nyt vaan pitäisi ottaa taas kunnon spurtti.

Olen aika vahalla netilla talla hetkella, olen lomailemassa. En ehdi selailemaan blogejanne, nyt vaan nopea paivitys. Syksymmalla palataan paremmin asiaan. Miten kanssasisareni suhtaudutte syksylla Suomeen rantautuvaan H1N1 -lunssaan? Pelkaan itse sikainfluenssaa ylipainoni takia. Painoindeksi on talla hetkella noin 40 eli alle sairaalloisen lihavuuden rajalla (jota pidetaan myös sikainfluenssan riskiryhman rajana Suomessa). Joo, liikaa on kiloja edelleen. Ylipainoiset kuulemma saattavat komlikoida pahemmin taman taudin kourissa... Tautipanikoija (mina) kauhuissani.

Jesh, pitkästä aikaa olen kuullut kommentteja "olet laihtunut!". Olen laihtunut koko ajan (vähän), mutta nyt se kai vasta näkyy.

Meille on tulossa juhlat, ja kestitsemme kohtalaisen määrän ihmisiä. Teen kaiken ruoan itse, ja koska en luota itseeni täysin kokin ominaisuudessa, olen harjoitellut jonkin verran. Tänään tein voileipäkakun ekan kerran elämässäni. Joo, ja söin sitä myös. Turvonnut olo, kakku oli siis ihan kelvollista...

Tarjoan juhlissa toki myös salaatteja, kevyitä coktail-tikkuja ja hedelmiä. Mitä kevyempiä herkkuja te olette tarjonneet kesän juhlissa? Haluaisin vaihtoehdon kermakakulle, mutta en oikein keksi mitään. Tuntuu että kaikki odottavat saavansa perinteisissä juhlissa perinteistä mansikkakakkua. Äitini mielestä myös pasteijoita on pakko olla. (Minusta voileipäkakku ja salaatit riittäisivät suolaiselta puolelta, jos vielä keksisi jonkun kevyen lisukkeen.) Entä mitä teette yli jääneelle ruoalle? Minua pelottaa jo valmiiksi: ruokaa on tietysti varattava enemmän kuin sitä todennäköisesti menee, ja sitten sitä popsitaan seuraavat päivät napa paukkuen. Ei kaikkea viitsi kompostiinkaan tunkea.

Tajusin muuten, että kadotettujen kilojen määrä lähestyy kohta kahtakymmentä. Siitä olen ylpeä! Se on älytön määrä, vaikka monta mokomaa on vielä jäljellä. Sairasta: olen laihtunut noin nelivuotiaan lapsen painon verran. Ja tulen laihtumaan yhteensä normaalipainon ylärajalla olevan naisen verran. Kun numerot muuttaa tällaiseksi faktaksi, sitä kyllä kauhistuu pahemman kerran.

Lääkäriaika taas lähestyy, se vähän huolestuttaa kun paino on jonkin aikaa jumittanut, nyt se on taas nytkähtänyt liikkeelle mutta paino ei kaiken kaikkiaan ole pudonnut niin paljon kuin olisi toivonut. Aion kysellä laihdutuslääkkeestä lääkäriltäni, minulla tosin ei ole mitään "rinnakkaissairautta" eli voi olla että lääkemääräys jää tekemättä. Toisaalta ylipainoa on edelleen niin paljon, että toivoisin lääkettä apulaiseksi urakassani.

Nämä hellepäivät kyllä tuntuvat tehostavan laihtumistani. Ei ole sellaista "suun kautta nautittavan lämmikkeen" tarvetta kuin talvella. Karkkeja tai sipsejä ("aiemman elämäni herkkuja") ei tekisi mieli sitten yhtään.

Paatoskirjoitelman jälkeen pitää vielä kirjoittaa jotain iloista. Nyt on ollut niin upeat säät, että olen töistä päästyäni maannut iltaan asti rannalla lukemassa. Ja viikonlopusta on luvattu vielä helteisempää, joten sama meno jatkuu. Vesikin lämpenee hiljalleen (tänään oli "jo" 16-asteista). Olen elänyt pääosin kanalla, vihanneksilla, mansikoilla ja rasvattomalla maidolla. Välillä keitän uusia perunoita ja syön niitä ruohosipulilevitteen kera. Ai että kun ovat hyviä, edes silliä ei tämä ateria kaipaa. Syöminen jää kummasti vähemmälle huomiolle kun on koko ajan hiki ja masu tuntuu täyttyvän tarpeeksi jo kivennäisvedestä. Muistakaahan muutkin juoda paljon näinä helteisinä päivinä. Palaillaan taas...! :-)

Jos itse olisin lukenut jo vuosia sitten saman, mitä luennolla kuulin, olisin lopettanut karkin syönnin ja terveellistänyt elämäntapojani jo aikapäiviä sitten. Kohdallani ei (toivottavasti) vielä ollut liian myöhäistä, mutta kuulun edelleen ikävään riskiryhmään. Koska itse en törmännyt tällaiseen pelotteluun aiemmin, toivon että jollekin tämä antaisi alkusysäyksen laihdutuksen aloittamiseen.

Ehkä joku jo arvasikin, kyseessä on siis riski sairastua kakkostyypin diabetekseen. Mitä nuorempana sairastuu, sitä vaarallisempi tauti on. Diabetes johtaa muihin sairauksiin, kuten silmänpohjarappeumaan ja munuaissairauksiin, kuten myös sydän- ja verisuonitauteihin ja hermot vaurioituvat (mm. jaloista lähtee tunto). Nämä sairaudet iskevät tavallisesti 10-20 vuotta diabetesdiagnoosin jälkeen. Eli jos sairastut parikymppisenä, on epätodennäköistä että saat elää viriiliä ja touhukasta vanhuutta. Tavallisesti diabetes iskee vanhempaan väestöön, mutta varoitus koskeekin nyt erityisesti nuoria.

Kaikkihan tietää, mitkä asiat lisäävät riskiä sairastua diabetekseen. Perinnölliset syyt ovat merkittävät: jos jommalla kummalla tai kummallakin vanhemmallasi on diabetes, on todennäköistä että jossain elämänvaiheessa siihen itsekin sairastuu. (Sairastumista voi omilla valinnoilla lykätä vanhuusikään.) Muita riskejä on keskivartalolihavuus, ylipaino, tupakointi, epäterveelliset elämäntavat, liikunnan puute, korkea verenpaine. Merkittävästi ylipainoisella riski sairastua diabetekseen on moniKYMMENkertainen! Toisaalta liikunnan harrastaminen vähentää riskiä, vaikka olisikin ylipainoinen. Joka tapauksessa, ainoa keino pienentää diabetesprosentteja maassamme olisi keskittyä porkkanan ja omenan narskutteluun ja jättää sokerit ja rasvat pienemmälle.

Mutta se mikä itseäni alkoi huolestuttaa eniten, on se, että diabeetikon raskaus ei ole lainkaan ongelmaton, vaikkakin Suomessa diabeetikkoäidin raskauden hoito on kehittynyt (etenkin yliopistollisissa sairaaloissa). N.70 prosentin diabeetikkoäidin verensokeri on epätasapainossa silloin, kun sikiö alkaa kehittyä. Se lisää riskiä epämuodostumiin sydämessä, virtsateissä ja hengityselimissä (4-6 % diabeetikkoäitien lapsilla näitä esiintyy). Myös vauvan makrosomian riski on erittäin suuri, n. joka kolmas diabeetikon lapsi syntyy suurikokoisena, tämä tietysti vaikeuttaa alatiesynnytystä ja voi aiheuttaa hapensaantiongelmia pikkuiselle. Puolet diabeetikkoäidin lapsista saatetaan maailmaan keisarinleikkauksella, ja useimmiten synnytys käynnistetään tai käynnistyy ennenaikaisesti. Myös kohtukuolemien määrä on moninkertainen terveisiin äiteihin nähden, kuten äidin raskausmyrkytyskin. Jotain kertoo sekin, että puolet diabeetikkoäitien vauvoista joutuu syntymänsä jälkeen lastenosastolle tarkkailuun. Tämä on paljon suurempi osa kuin terveiden äitien kohdalla.
Lääkäri voi jopa suositella, ettei diabeetikko hankkiutuisi lainkaan raskaaksi, mikäli verensokeria ei kerta kaikkiaan saada tasapainoon. Diabeetikkoäidin raskauden suunnittelu on erittäin tärkeää, ja siinä tarvitaan synnytys- ja sisätautilääkärien sekä diabeteshoitajan yhteistyötä.

Minä en vauvakuumeisena voisi näiden tietojen jälkeen enää sairastuttaa itseäni yhtään. Liikalihavuus on sairaus, joka pitää hoitaa. Tällaisen informaation jälkeen sen todella tajuaa... Itse ainakin pelästyin pahasti.

Kannattaa tehdä riskitesti täällä:
http://www.diabetes.fi/testit/riskitesti/index.php

Tietojen lähteenä mm. http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=517